EMDR-kokeilu takana. Väsymys iski sen jälkeen. Silmänliikkeitä, psyykkisen turvapaikan vahvistamista sitä kautta. Yksi osa pisti vastaan, ei hyväksynyt kehittelemääni turvapaikkaa.
En saanut sanottua polihoitajalle, että muistin – mainitsin sen sivulauseessa perjantaina puhelimessa, mutta en saanut nyt sanottua. Ehkä ihan hyvä. Ehkä pitää vielä sulatella asiaa, ennen kuin pystyn terapiatilanteessa asiasta puhumaan.
Kävin eilen osastolla juttelemassa hoitajan kanssa. Ensimmäistä kertaa kävin koko muiston läpi. Hoitaja käytti sanaa hyväksikäyttö ja se oksetti. Minua on käytetty, ihmisyyteni on riisuttu.
Sain eilen sanottua puolisolle muistosta. Tai en sanottua, lähetin WhatsAppissa viestin. Puoliso halasi ja sanoi rakastavansa. Minua oksetti, oksettaa yhä. En ole rakkauden arvoinen; olen likainen.
Ehkä aiheutin tilanteen itse.
Ostin viisi terää. En varsinaisesti suunnittele viiltelyä, mutta tiedän, että se tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Enkä halua tuolla moneen kertaan käytetyllä ja jo ihon rikkomisesta ja verestä tylsäksi, karkeaksi muuttuneella terällä nyherrellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti